Funky Finland avattu!

6.6.2022 | SoulllJay

Kun tapahtumien järjestäminen pandemia-aikaan osoittautui kaksi vuotta sitten käytännössä mahdottomaksi tai epärealistiseksi, siirsimme Funky Amigos ry:n toimintaa muualle ja siinä ohessa käynnistimme kunnianhimoisen Funky Finland -hankkeen. Maanantaina 6.6.2022 se näki vihdoin päivänvalon osoitteessa www.funkyfinland.fi. Kaikki sisältö on alusta alkaen suomeksi ja englanniksi, sillä kotimaisen yleisön ohella haluamme avata ikkunan kansainväliselle yleisölle. Muutamatkin menestystarinat ovat jo osoittaneet, että potentiaalia täältä kyllä löytyy.

Uusi suomalaisen rytmimusiikin tietokanava tarjoaa vahvan kattauksen informaatiota vuosien varrelta suomalaisartisteista, jotka ovat antaneet arvokkaan panoksensa omalle alakulttuurilleen. Samalla se mahdollistaa vaivattoman ja miellyttävän tavan kenelle tahansa tutustua heidän musiikkiinsa. Voit hyödyntää sitä parhaaksi katsomallasi tavalla – Funky Finland tuo kaiken olennaisen sekä alan ammattilaisten että harrastajien ulottuville keskitetysti yhdestä osoitteesta.

Alkuun palvelussa esitellään liki 40 kotimaista artistia 1980-luvulta lähtien, ja uusia tullaan lisäämään tasaisella tahdilla. Musiikillisesti painotus on Funky Amigosin edustamissa genreissä, kuten funk, soul ja rhythm’n’blues mutta valikoiduilta osin myös jazz, reggae, hiphop, nyky-r&b, afrobeat, rytmipainotteinen maailmanmusiikki ja näiden moninainen fuusio, jota enimmäkseen tänä päivänä julkaistaan.

Hyppää kyytiin!