
Aina niin nami Funky Elephant -festivaali ottaa Kulttuuritehdas Korjaamon upeat tilat haltuunsa jälleen 6.–7. marraskuuta. Elävää musiikkia kolmella eri lavalla sekä kaupungin tanssittavimmat DJ-tähdet neljännellä. Kaksi unohtumatonta iltaa suomalaisen rytmikkäämmän musiikin parissa, ja se spessumpi Funky Elephant -tunnelma visuaaleineen, jotka hyväilevät tajuntaa, ja dekoraatioineen, jotka vangitsevat katseet.
Festivaali avaa ovensa perjantaina 6.11. spesiaalilla. Avajaisilta on omistettu suomalaiselle soul-musiikille. Lavalle nousevat Misha Band, Punomo sekä Niko Ahvonen ja Tilanteen Herrat. Kolme erilaista näkemystä mustan tanssimusiikin mahdollisuuksiin. Melkein kuin tutkimusmatka rytmin ja sielun eri ulottuvuuksiin ja sävyihin. Eläköön suomisoul!
Lauantaina 7.11. elefantit päästetään valloilleen ja Funky Elephant levittäytyy koko kulttuuritehtaaseen. Sirkustaiteilijat liittyvät ilonpitoon ja elävää musiikkia juhlitaan koko ilta kolmella eri lavalla. Lisäksi juhlissa on DJ-lava auki molempina iltoina, jolla kaupungin kuumimmat levymestarit pitävät tanssijalat kuumina läpi festivaalin.
Perjantain kolmen keikan suomisoul-spessun lisäksi ohjelmisto tarjoaa tänä vuonna räjähtävää rap-musiikkia, kosmista jazzia, villejä rytmejä Afrikasta, hypnoottista cumbiaa Amazonin viidakosta, suloista sanataidetta sekä tietenkin sitä funkin parantavaa voimaa useissa eri muodoissa. Nämä on huolella kokattu. Isot tanssit tulossa!
Hanki lippusi Lippu.fi :stä. Tervetuloa!Ohjelma
Pe 6.11. klo 19–02:
Punomo, Niko Ahvonen & Tilanteen herrat, Misha, Open Mic hosted by Jeri-K
Funky Amigos Dj´s, Dj R2ISDJ2 & spiikkerinä Bunuel
Visuals: Kangastus
Ennakkoliput: pe 29 €, la 39 €, festaripassi 55 €
Ohjelma- ja aikataulumuutokset mahdollisia.
Paleface & Räjähtävä Nyrkki
Aloitetaan artistiesittelyt artistilla, joka tuskin esittelyä kaipaa. Suomirapin suuruus Paleface nousee Funky Elephantin päälavalle lauantaina 7.11. yhdessä Räjähtävä Nyrkki -yhtyeensä kanssa. Hurjasta live-toiminnastaan tunnettu ryhmä on rokannut tansseja jo kohta viisitoista vuotta. Paleface esitteli Räjähtävä Nyrkki -yhtyeen vuonna 2012 levyllään Maan tapa. Kyseessä on yhdenlainen superyhtye, jossa on mukana pelkkää suomifunkin valiokaartia ja useista muista kokoonpanoistsa tunnettuja muusikoita. Siksipä bändin keikatkin ovat yhtä hurmosta! Funky Elephant tulee roihuamaan näiden funkateerien käsittelyssä.
Punomo
Suomisoulin suloisin yhtye Punomo on yksi kolmesta yhtyeestä, jotka juhlistavat Funky Elephantin spesiaali-iltaa perjantaina 6.11. Nyt kaksi levyä julkaissut turkulaisbändi on kietonut itsensä suomalaisen soul-väen sydämiin raikkailla retro-rytmeillään ja kerrassaan ihastuttavilla suomenkielisillä sanoituksillaan. Keikka perjantaina tulee taatusti sokeroimaan niin sielun kuin tanssijalat ja tekemään elämästä juuri sen oikean verran lempeämpää.
PS. Festareiden etkosoundisuosituksena muuten Punomon viimeisin levy Kahdeksan kertaa. Upeus.

Jimi Tenor Band
On todellinen kunnia antaa Funky Elephantin iso lava Jimi Tenor Bandille. Ainoa avaruudessa käynyt suomalainen, häikäisevän hienon kansainvälisen uran tehnyt supernova ja jo neljä vuosikymmentä elämäämme niin monin eri tavoin funkannut Jimi Tenor tuo uuden yhtyeensä festivaalille. Kokoonpano julkaisi ensilevynsä Selenites, Selenites! viime vuoden lopulla ja on siitä lähtien kiertänyt keikkalavojen kosmosta leimuten universaalia rakkautta. Jimi Tenor Band esiintyy Funky Elephantin päälavalla Vaunusalissa lauantaina 7.11.
Niko Ahvonen ja
Tilanteen Herrat
Suomisoulin todellinen suurmies Niko Ahvonen kruunaa Funky Elephantin spesiaali-illan perjantaina 6.11. yhdessä Tilanteen Herrat -yhtyeensä kanssa. Yli kolmenkymmenen vuoden taiteilijauran tehnyt artisti nousee festivaalilavalle uusi levy Valmis maailma etutaskussa ja hurja katalogi suomalaisen rytmimusiikin klassikoita takataskussa. Yhtyeen energiatasot heilauttelevat säteilymittareita ja taivaallinen saksofonisektio kiertää tanssisukkaa täysin uusiin asentoihin. Sielun voimaa! Tule ja todista itse.
Helsinki-Cotonou Ensemble
Mitä olisi Funky Elephant ilman afrikkalaisia rytmejä? Tuo kaiken rytmin kehto on tänäkin vuonna vahvasti edustettuna festivaalilla. Energiaa pursuavista live-esiintymisistään tunnettu Helsinki-Cotonou Ensemble ottaa Vaunusalin päälavan haltuunsa lauantaina 7.11. Jo viisi studio-albumia ja yhden live-levyn julkaissut yhtye on Funky Elephant -yleisön suursuosikki menneiltä vuosilta ja se varma tanssittaja, jota aina pyydetään takaisin. Lauantaiyö Korjaamolla tulee olemaan trooppisen kuuma, kun suomalaisen kitaristin Janne Halosen ja beniniläisen laulajan ja lyömäsoittajan Noël Saïzonoun johtama ryhmä tuo vodoun saliin.
Misha
Funky Elephant juhlistaa avajaisiltana perjantaina 6.11. suomalaisen soul-musiikin rikasta kirjoa ja monimuotoisuutta keräämällä samalle lavalle kolme erilaista näkemystä musiikin sielusta suomalaisittain. Illan avaa Misha. Laajaa kansainvälistä suosiota nauttiva artisti tuo festivaalille uuden funkia tihkuvan live-yhtyeensä, jonka sensuelli ja aistikas groove viettelee tanssilattian toisensa jälkeen täyteen hekumaan. Yhtyeen intiimi Toivola Live -keikkataltionti viime syksyltä on jo kulttiklassikko internetissä. Kaiken lisäksi tämä yli 100 miljoonaa kuuntelua suoratoistoalustoilla kerännyt r’n’b -tähti julkaisee uuden levynsä vain pari viikkoa ennen Funky Elephant -keikkaansa. Maltamme tuskin odottaa!
Uña de Gato
Funky Elephant kattaa lavalle aina myös musiikkimakuja maailmalta. Funky Elephant tarjoaa tänä vuonna myös herkullisen annoksen perinteistä cumbia amazónicaa, kun Uña de Gato vie Kulmasalin t(r)anssin syvyyksiin lauantaina 7.11. Kyse on erityisestä cumbia-tyylistä, jonka juuret ovat Perussa: psykedeelisiä kitaroita, vastustamattoman hypnoottista rytmiä ja chicha-musiikin voimaa. Yhtye koostuu perulaisista, suomalaisista sekä chileläisistä muusikoista. Uña de Gaton keikka kesän Elephantasy-juhlissamme Alppipuistossa oli ikimuistoinen ja tajuntaa luonnollisesti laajentava. Tätä oli siis saatava lisää! Konsertti toteutetaan yhteistyössä mahtavan Etnosoi! -festivaalin kanssa.
Mubba & The Afrotan
Yksi kuluvan vuoden hehkutelluimmista live-yhtyeistä nousee myös Funky Elephant -festivaalin lauteille lauantaina 7.11. Tansanialaisen basistin Humphrey Mbarukun johtama Mubba & The Afrotan on aiheuttanut vakavaa hurmosta ja hullaantumista keikoillaan pitkin kesää. Jotain todella spessua on meneillään näissä tansseissa. Pataan laitetaan ensin aimo annos Tansaniassa kasvanutta rytmiä ja melodiaa. Samalla, kun nämä kypsyvät kupliviksi, pilkotaan jazz ja funk sopivan kokoisiksi palasiksi ja lisätään ne muhennokseen. Sekoitellaan seosta reippain ottein, kunnes ainekset tavoittavat toisensa ja yhtyvät kiehuvaksi kokonaisuudeksi. Lopuksi lisätään vielä bluesia maun mukaan. Nautitaan kuumana.
Ester Nuori Leppä
Funky Elephant avaa tänä vuonna uuden lavan Korjaamon elokuvateatteriin. Intiimimpi tila, jossa pääsee lähelle musiikkia ja tunnelman tuntumaan. Ester Nuori Leppä astuu tälle lavalle lauantaina 7.11. Yksi kotimaisen vaihtoehtoisen rap-musiikin kärkinimistä täyttää salin tunnelmallisilla tarinoillaan ja rikkailla riimeillään ja vie elokuvateatterin todelliselle kokemusmatkalle musiikin ihmeelliseen maailmaan.
Julia Delgado
On juhlavaa kutsua Julia Delgado myös Korjaamon elokuvateatterin tunnelmalliselle lavalle. Upea suomalainen laulaja-lauluntekijä, joka ammentaa hienosti juurimusiikin monista traditioista ja laulaa kuin enkeli. Artisti taikoo festivaalin pauloihinsa lauantaina 7.11. Sielun monia sävyjä, sitä musiikin parantavaa voimaa.

Liput ja info
Hanki lippusi Lippu.fi :stä!Funky Elephant Festival
Perjantai 6.11. ja lauantai 7.11.
Kulttuuritehdas Korjaamo
Töölönkatu 51 A-B, Helsinki
K18
Oikeudet muutoksiin pidätetään.










