Musiikkimatkalle Espanjaan (pt.1)

4.4.2021 | fville

Hola a tod@s,

bienvenid@s a un viaje alucinante a la música popular española! Funky Amigosien Rytmin viemää -blogissa aloitetaan musiikkimatka Espanjaan. Moniosaisessa sarjassamme tutkiskellaan espanjalaista musiikkikenttää ja nostetaan esille mielenkiintoisia artisteja auringonpolttamilta aroilta, tiheistä metsistä ja ikivanhojen kaupunkien kapeilta kujilta.

Espanjasta puhuttaessa on vaikea edes yrittää mieltää minkäänlaista yhtenäiskulttuuria. Maa jaettiin kenraali Francisco Francon kuolemaan päättyneen, 36 vuotta jatkuneen diktatuurin jälkeen seitsemääntoista itsehallintoalueeseen vuoden 1978 perustuslaissa, ja viimeistään sen jälkeinen demokratian aika on osoittanut, että kyse on pikemminkin Espanjan yhdysvalloista kuin yhtenäisen kansallisidentiteetin omaavasta kansakunnasta. Tämä rikkaus näkyy etenkin kulttuurissa. Oli kyse sitten kulinarismista, uskomuksista, taiteesta, traditioista tai tavoista, Pyreneiden niemimaa tarjoaa värikkään ja vivahteikkaan kokonaisuuden löytöretkeilijälle.

Vamos nos!


ROSALÍA

Vasta 27-vuotias Rosalía Vila Tobella on noussut jo niin flamencomusiikin kaanoniin kuin latinalaisamerikkalaisen populaarimusiikin huipulle kahdella ensimmäisellä levyllään, joista ensimmäinen Los Ángeles oli itse asiassa silloisen taideopiskelijan opinnäytetyö Katalonian musiikkikorkeakoululle (Escuela Superior de Música de Cataluña) ja toinen El Mal Querer oli samaan opinahjoon tehty kandidaantintutkielma.

Rosalía opiskeli kyseisessä koulussa flamencolaulua tyylilajin ehkä arvostetuimman elossa olevan maestron José Miguel Vizcayan alaisuudessa. Myös lempinimellä Chiqui de la Línea tunnettu professori ottaa vuosittain vain yhden oppilaan opetettavaksi, mutta jopa hän on jälkeenpäin ylistänyt Rosaliaa poikkeuksellisen lahjakkaana flamencolaulajana.

Rosalían vuonna 2017 julkaistun ensimmäisen levyn Los Ángelesin teemana on kuolema. Rosalía teki levyn yhdessä espanjalaisen muusikon Raül Refreen kanssa, jonka hän oli tavannut esiintyessään Barcelonan pienessä mutta sitäkin perinteikkäämmässä flamencoteatteri Tablao de Carmenissa. Levy koostuu Rosalían versioista kuoleman lähestymisestä kertovista flamenco-klassikoista, joita levyllä säestää pitkälti vain Raül Refreen kitara päästäen Rosalían upean äänen täysin keskiöön ja todella iholle.

Rosalía – De Plata

Rosalían vuonna 2018 julkaistu toinen levy El Mal Querer alkoi laajentamaan ilmaisua ja kylvi cante flamencon siemeniä uusiin puutarhoihin. Mukaan tuli moderneja rytmejä ja sample-teknologiaa.

Levy on konseptialbumi ja todella musiikkikorkeakoulun kandidaatintyö, joka tehtiin ilman varsinaista budjettia (tai oikeastaan taiteilijan omalla kustannuksella) espanjalaisen muusikon El Guinchon kotistudiossa. Levy rakentuu vanhan, 1200-luvulla anonyymisti julkaistun Flamenca-kirjan ympärille ja nosti Rosalían kansainväliseen kuuluisuuteen. Levyn ensisingle ”Malamente (Cap 1: Augurio)” voitti kaksi Latin Grammy Awards -palkintoa vuonna 2018 ja itse levy El Mal Querer keräsi seuraavan vuoden gaalassa peräti neljä samaista palkintoa. Tähti oli syttynyt!

Rosalía – Malamente (Cap.1: Augurio)

Myös Rosalían visuaalisuutta on ylistetty paljon ja ottaen huomioon alku-uran teosten hyvin pienet budjetit, musiikkivideot ovat häkellyttäviä taideteoksia jo itsessään. Artistin stylistina toimii hänen siskonsa Pilar ja sisarukset ovatkin loihtineet poikkeuksellisen tyylikkäitä visuaalisia presentaatioita musiikille.

Rosalía – Con Altura feat. El Guincho
Rosalía – F*cking Money Man (Milionària + Dio$ No$ Libre Del Dinero)

Rosalían kolmas levy on ennakkotietojen mukaan valmis ja odottaa vain artistin mukaan oikeaa hetkeä julkaisulle näinä outoina aikoina. Kyse on jälleen ilmeisesti konseptilevystä, jolla Rosalía taivuttaa ilmaisuaan enemmän hiphop-kulttuurin suuntaan. Levyjen lisäksihän artisti on julkaissut useita singlejä erikseen, kuten yllä oleva ”F*cking Money Man” osoittaa, mutta näitä ei ilmeisesti tule olemaan uudella levyllä.


Stay Homas

Musiikkimatkamme jatkuu Rosalían juuria kaivelevista nuoteista näiden veijareiden terassille!

Stay Homas feat. Señor Wilson – Stay Homa (Confination Song II)

Tätä musiikkia tuskin olisi syntynyt ilman COVID-19 -pandemiaa. Kyse on kolmesta Barcelonassa asuvasta ammattimuusikosta, jotka sattuivat muuttamaan samaan asuntoon muutamia kuukausia ennen epidemian alkua. Buhos– ja Nil Moliner -yhtyeiden basisti ja trumpetisti Balsa Benet ja Klaus Stroink sekä Doctor Prats -yhtyeen vetopasunisti ja laulaja Guillamos Boltó jäivät työttömiksi ja sulkeutuivat uuteen kotiinsa tekemään musiikkia lockdownin iskiessä Barcelonaan vuoden 2020 keväällä. He alkoivat jakamaan stygeä YouTube-kanavalleen Stay Homas -nimellä ja loivat lopulta tukun rakastettuja voimalauluja ja kulttihittejä epidemian rankasti runtelemille kansalaisille täällä.

Stay Homas feat. El Kanka – Estamos mal

Yhtye on allekirjoittaneella toiminut myös erinomaisena referenssinä erinäisiin mielenkiintoisiin nykymuusikkoihin Espanjan ja Katalonian skenessä. Etänä kappaleille on kutsuttu myös mukaan lukemattomia paikallisen musiikkiskenen mielenkiintoisimpia tekijöitä, ja niiden kautta onkin ollut hersyvää löytää uusia artisteja, jotka tuskin olisivat muuten tulleet heti vastaan.

STAY HOMAS, Oques Grasses – The Bright Side
Stay Homas – Les Merdes

Projekti poiki myös lopulta Agua-levyn. Ihanasti eri tyylilajeja soseuttava kokonaisuus tuskin jää kolmikon viimeiseksi tekeleeksi, vaikka tekijät ovatkin itse tiedottaneet, että kyseessä on vain väliaikainen projekti. Ensimmäinen Stay Homas -konsertti viime heinäkuussa myi Sala de Apolon Barcelonassa loppuun kymmenessä minuutissa. Musiikki on voima, joka vie meitä yli vaikeiden aikojen ja nostaa meidät ylemmille leveleille hyvinä.


Baiuca

Baiuca tarkoittaa Galician kielessä tavernaa. Kansan kapakkaa. Galicialainen musiikkituottaja Alejandro Guillán valitsi sen nimeksi projektilleen, joka yhdistelee traditionaalista galicialaista musiikkia ja instrumentaatiota konemusiikin kanssa. Projektin ensimmäinen varsinainen levy ja todellinen mestariteos Solpor julkaistiin vuonna 2018 muutamien erittäin paljon kiinnostusta herättäneiden sinkkujen jälkeen. Solpor on myös galician kieltä ja tarkoittaa iltahämärää.

Baiuca – Solpor by Baiuca Baiuca – Solpor by Baiuca

Tekee mieli piirrellä naamaan ja hillua alasti. Solpor on allekirjoittaneelle ehdottomasti yksi 2000-luvun merkittävimpiä konemusiikin albumeja. Nyt jo! Guillán teki aiemmin geneeristä elektropoppia nimellä Alex Casanovas ja halusi projektin ensialbumin jälkeen pitää taukoa ja alkoi tutkiskelemaan galicialaisen folk-musiikin juuria. Hän oli lapsena soittanut perinteistä, säkkipillin kaltaista gaita-instrumenttia kotiseuduillaan Galiciassa ja alkoi hahmottelemaan musiikkia, jossa perinteinen galicialainen äänimaailma tuotaisiin tämän vuosituhannen rytmiikkaan mukaan. Tulos on upeus! Musiikkia Galician talven yli jatkuvasta sateesta, tummista vuoristoisista metsistä ja Atlantin valtameren levottomasta liikkeestä Biskajanlahden pienessä kulhossa. Rankkaa kauneutta.

Baiuca – Muíño

Yhtye olisi erityisen kiinnostelevaa nähdä myös livenä!

Baiuca – Olvídame (live)
Baiuca – Muiñeira (live)

Baiucan ensimmäisen levyn julkaisi erittäin mielenkiintoinen madridilainen levymerkki raso. ja yhteistyö jatkuu. Tämän vuoden puolella julkaistut sinkut lupailevat kansitaiteen puolesta ainakin mahdollisesti uutta levyä.

Baiuca – Veleno (feat. Rodrigo Cuevas) by Baiuca

Mistä tätä saa lisää? Cómo puedo encontrar más de esto chaval?

Musiikkimatkamme tulee jatkumaan Rytmin viemää -blogissa myöhemmin, mutta laitetaan pahimpiin vajareihin lyhyt kooste espanjalaisesta musiikkimediasta vielä lopuksi. Musiikkilehdet ovat lähes kuolemassa sukupuuttoon, mutta loistava indiejulkaisu MondoSonoro jatkaa sinnikkäästi yhä jopa paperijulkaisuna, tosin nyt epidemian ajan varsinainen lehti on julkaistu digitaalieditiona lehden nettisaitilla.

Perinteinen espanjalainen musiikkilehti Rockdelux lakkautti paperiversionsa noin vuosi sitten kunnioitettavan 36 vuoden toiminnan jälkeen ja siirtyi tauolle. Primavera Sound -festivaalin taustajoukot onneksi elvyttivät lehden uudestaan eloon viime joulukuussa, ja Rockdelux jatkaakin nyt digiversiona kartoittamassa (nimestään huolimatta) espanjalaisen musiikin laajaa kenttää laatujournalismiin uskoen.

Festarit ovat aina olleet allekirjoittaneelle bileiden lisäksi hyviä katsauksia nykytilan nykytilanteeseen musiikkimenossa! Ja vaikkei itse juhliin pääsisikään, festarien esiintyjälistat ovat jo vuosikausia toimineet itselleni hyvänä alustana löytää etenkin mielenkiintoisia uusia paikallisia tekijöitä. Kohta kaksikymmentä vuotta järjestetty Black Music Festival pienessä Gironan kaupungissa Kataloniassa on rikastuttanut levyhyllyäni lukemattomin löydöin espanjalaista musiikkia. Myös Madridissa jo vuosia järjestetty Blackisback! -festivaali sekä Barcelonan Say It Loud -festivaali buukkaavat joka vuosi hyvällä sormella myös paikallista funkia ja ovatkin nostaneet useita artisteja itselleni esille, joihin tuskin muuten olisin törmännyt.

Lopuksi vielä pakko mainita myös Espanjan yleisradioyhtiön populaarimusiikille omistettu radiokanava Radio 3. Radiota parhaimmillaan! Kanavan lukemattomista erikoisohjelmista voi tähän nostaa flamencoon erikoistuneen Duendeandon, espanjalaista perinnemusiikkia tutkiskelevan Taratañan sekä uuteen ja yhä uunituoreeseen musiikkiin keskittyvän Lapsuksen. Radio 3 aloitti vast’ikään myös erikoisohjelmasarjan espanjalaisen rap-musiikin historiasta ja lisäksi asema kutsuu säännöllisesti mielenkiintoisia paikallisia tekijöitä studioonsa live-keikoille (joista tarjolla on myös videotallenne aina) Los conciertos de Radio 3 -sarjassaan.

En tiedä miten sanotaan espanjaksi ”näillä mennään”, mutta tervetuloa matkalle! Que vayais tod@s muy bien y seguros <3

Funky Ville

Funky Villen selektioita ja Katalonian kuulumisia voit kuunnella toisinaan myös Elefanttiradiossa, seuraavan kerran 6.4.2021. Lähetyksiä tiistaisin (suora lähetys), keskiviikkoisin ja sunnuntaisin (uusinnat) juontavat vuoroviikoin SoulllJay ja Magic Sam.