Eastside Elephant 2026

Iltapäivä sielukkaan funk- ja rap-musiikin parissa Itäkeskuksen rytmikkäällä kohtaamispaikalla Kulttuurikeskus Stoan aukiolla. Musiikkia, maistuvaa katuruokaa, osallistavia työpajoja ja laatuaikaa yhdessä perheen ja parhaiden kanssa. Kaikki ovat tervetulleita ikään katsomatta ja ilmaiseksi. Pienet tanssit, hyvät keskustelut ja todella päräyttävät artistit ja yhtyeet. Sitä on Eastside Elephant!

Funky Amigos palaa Itäkeskukseen Kultturikeskus Stoan ulkolavalle lauantaina 5.9. kello 14-20. Viime vuonna ensi kertaa järjestetty Eastside Elephant -juhla saa jatkoa. Musiikki soi koko iltapäivän. Tapahtuma on ilmainen ja ikärajaton. Tervetuloa!

Artistit

PELKÄÄ HYVÄÄ EXPERIENCE

Pelkkää Hyvää Experience on juuri sitä! Pelkkää hyvää. Iso bändi, tuhti torvisektio ja Messy Micc:in rennon tiukka flow mikrofonissa. Itä-Vantaalta ponnistava ryhmä julkaisi ensimmäisen EP-levynsä The Experience viime joulukuussa ja on nyt kuluvan kesän aikana valloittanut jo useammankin yleisön sydämet raikkaasti funkkaavilla live-vedoillaan.

Yhtyeen keulahahmo Michael Bogdanov tunnetaan rap- piireissä paremmin taiteilijanimellä Messy Micc. Hän julkaisi soolona kaksi EP-levyä pari vuotta sitten nimellä Pelkää Hyvää ja nyt projekti on laajentunut isoksi yhtyeeksi ja omaksi galaktista sielua sykkiväksi kokonaisuudeksi, jonka funk ei taatusti jätä kenenkään tanssijalkoja kylmiksi.

SLYZZY BONE

Kulttuurikeskus Stoan ulkolavan bassokaiuttimet tulee hyväilemään rap-artisti Slyzzy Bone. Artistin syksyllä 2023 ilmestynyt ensisingle Kämmenet Maahan on herättänyt huomiota jo useammissakin isoissa subbareissa ympäri maata.

Suomalais-ruandalainen artisti julkaisi ensimmäisen EP-levynsä Omin Sanoin viime marraskuussa yhdessä tuottaja LowKeysin kanssa. Viimeisin single Cash ilmestyi toukokuun lopulla.

Slyzzy Bonen äiti tuntee hänet paremmin nimellä Fiona Musanga. Rap-musiikin lisäksi taiteilija on tunnettu myös elokuvistaan. Omien lyhytelokuviensa lisäksi Fiona toimii myös yhtenä jäsenenä tuottamassa mahtavaa Ubuntu Film Clubia. Eastside Elephantiin hän tuo ison bassonsa ja timantteja säihkyvät riiminsä.

JERI-K

Kun joku sanoo Jeri-K, me sanomme freestyle boss. Niin hyvä hän on mikrofonin kanssa. Monet freestyle rap -sessiot liekittänyt Jeri-K nousee Eastside Elephantissa lavalle tarjoamaan sitä todella hyvää.

Artisti julkaisi ensi singlensä tammikuussa 2024. Sen jälkeen diskografia on kasvanut tasaisesti ja helmikuussa ilmestynyt TEKO oli pieni UG-hitti alan piireissä. Viimeisin single Potku Päähän ilmestyi vain muutama viikko sitten heinäkuun alussa.

Eastside Elephantissa artisti ohjaa ensin rap-työpajan, jossa hän perehdyttää osallistujat riimittelyn saloihin, sen jälkeen epäilemättä liekittää täysin jälleen juhlien Open Mic -sessiot ja lopulta vielä omistaa lavan omalla keikallansa. Luovan lyriikan ja tolkuttoman hyvän flown mestari tarjoaa taatusti ikimuistoisen rap-shown.

Rap-työpaja

Tapahtuma aloitetaan rap-artisti Jeri-K:n ohjaamalla rap-työpajalla, jossa kokenut freestyle-mestari neuvoo osallistujia tuntojen tulkitsemisessa ja sanoman sanoittamisessa sekä auttaa avaamaan riimittelyn ja kielellisen luovuuden rajoja. Tulkaa kokeilemaan tai vain seuraamaan rap-taiteen tekoa. Työpaja on avoin kaikille. Osallistujat pääsevät kirjoittamaan omia räppejään ja riimejään sekä saavat mahdolisuuden osallistua työpajaa seuraavaan Open Mic -sessioon Eastside Elephant -lavalla.

info

Funky Amigos presents Eastside Elephant 2026

Lauantaina 5.9. kello 14-20
Kulttuurikeskus Stoa (ulkolava)
Turunlinnantie 1, Itäkeskus.
Ikärajaton ja vapaa pääsy.

Rap-työpaja
Jeri-K (live)
Slyzzy Bone (live)
Pelkkää Hyvää Experinece (live)

DJ:t, ruokarekat, hyvä fiilis.

Tervetuloa!