Tuomo

Tuomo

Funky Elephantin illassa yleisön muuveista pitää huolta juuri The New Mystique – levyn julkaissut Tuomo. Edellisen My Own Private Sundaylevyn seesteinen jazz on vaihtunut syntetisaattorisaundeihin ja eteerisyys energiaan. Tuomon uusi levy on jännittävä yhdistelmä Justin Timberlaken soulahtaavaa poppia ja Haimin kasarimenoa.

Vaikka uuden levyn kappaleissa on 2010-luvun syke, silti tämän suomalaisen superlahjakkuuden musiikki on ehtaa soulia. The New Mystique on saanut ylistävää palautetta niin kriitikoilta kuin yleisöltäkin.

Uusimman levyn huumassa ei pidä unohtaa Tuomon aikaisempaa tuotantoa. Tuomo Prättälän pehmeää laulua ja taiturimaista soittoa on voinut kuulla mm. yhtyeissä Quintessence, Q-Continuum, Emma Salokoski Ensemble, The Northern Governors ja Ilmiliekki Quartet. Tuomo on ollut kiertueella myös UMOn kanssa.

Tuomo nousi tosissaan parrasvaloihin upean, autenttista Motown-henkistä suomisouliaan esittelevän My Thing -levyn myötä vuonna 2007, joka löi hienon pohjan kahdelle myöhemmälle levylle. Hänet on palkittu lukuisilla musiikkialan palkinnoilla, kuten Emmalla ja Sony Jazzpalkinnolla. Myös kotimaisen rytmimusiikin vuosittaisessa Funky Awardsissa Tuomo on niittänyt kerrasta toiseen menestystä.

Funky Elephantin illassa on mahdollisuus kuulla Prättälää ensimmäisten joukossa, sillä Tuomon nimi on kaikkien huulilla juuri nyt!

Tutustu myös:
Tuomon viralliset kotisivut >>

Katso klippi Tuomon keikasta Funky Elephant 13 -festarilla vuonna 2007.

» LA 5.4.2014
Main Stage

[youtube http://www.youtube.com/watch?v=gWZPgnF_tB4] [youtube http://www.youtube.com/watch?v=Ut8xTgw7zr4]

Funky Elephant 20 -festivaali 3.-6.4.2014