Tripple 2 (GHA/FIN)

Tripple 2 (promo)

Ghanalaiset, pääkaupunkiseudulla vaikuttavat kaksoisveljekset Chris ja Akrong eli rap-duo Tripple 2 antaa oman hiphop-buustinsa Funky Elephantin perjantaille. He ovat ehtineet jo lämmitellä lavaa muun muassa Lil Jonille (USA), Mariolle (USA) ja Wu-Tang Clanille (USA). Tripple 2:n tuotantoa voi kuulla myös 28.2. ensi-iltaan tulleessa Korso-elokuvassa, jonka yksi tunnusbiiseistä, ”Funky Flame”, on duon käsialaa.

Kaksoset ovat tehneet keikkoja jo vuosia Suomessa ja ulkomailla sekä kypsytelleet debyyttiään, joka näkee päivänvalonsa vielä 2014. Tuore, toistaiseksi nimeämätön, sinkku julkaistaan keväällä. Tulevalla levyllä kuullaan hiphopin ohella vaikutteita afrikkalaisesta musiikista ja r&b:stä. Aiemmin on jo ilmestynyt Straight Up –omakustanne, jonka rajoitettu painos myytiin loppuun muutamassa päivässä.

Tripple 2 on saanut radiosoittoa Suomessa ja ulkomailla (mm. Virossa, Hollannissa ja Länsi-Afrikassa) sekä vahvaa noteerausta arvostetulta Africanhiphop.com-sivustolta, joka nimesi heidät kuumimmaksi tulokkaaksi heinäkuussa 2013!

Lue myös:
Tripple 2:n esittely Africanhiphop.com -sivustolla (in English) >>
Tripple 2:n haastattelu Vantaan Sanomissa >> 

» PE 4.4.2014
Heineken Afronaut Stage


Funky Elephant 20 -festivaali 3.-6.4.2014