Hustle Fuzz

Kotibilejazzin sanansaattajaksi itsensä ristinyt Hustle Fuzz on vuonna 2013 perustettu suomalainen kvintetti, jonka hammondvetoinen ajaton musiikki yhdistelee jazzia, soulia ja rock’ n’ rollia hypnoottisen tanssittavaksi poljennoksi. Etenkin keikoilla huikean vastaanoton saanut bändi ammentaa tyylinsä 60-luvun alun brittiläisestä klubikulttuurista, jossa etenkin mod-nuoret fiilistelivät Atlantin toiselta puolelta rantautunutta svengaavaa soundia. Tähän tematiikkaan 2010-luvulle sorvatulla otteella tarttuvan yhtyeen pohjan luo eri kokoonpanoissa yhteistyötä tehnyt kolmikko Severi Koivusalo, Henri Jokinen ja Seppo Kylänpää. Soundin viimeistelevät urkuvelho Jussi Reunamäki sekä monista yhteyksistä tuttu saksofonisti Juho Hurskainen.

Kriitikoiden ylistämä debyyttialbumi Hustle Time julkaistiin Pori Jazzeilla 2014. Tämä kahdentoista originaalin kavalkadi pitää sisällään niin tanssilattiat täyttäviä twistahtavia menopaloja, hyväntuulista tarttuvaa boogaloota kuin pohjoismaisen coolia bossa novaa, jättämällä kuitenkin tilaa jazzin perimmäiselle olemukselle improvisaation ja ilmaisuvapauden musiikkina.

Hustle-Fuzz


The self-proclaimed messengers of House party jazz, Hustle Fuzz was formed in 2013. This Finnish quintet’s organ-driven music combines jazz, soul and rock´n´roll into a hypnotically dansable beat.


Hustle Fuzz är en 2013 grundad finsk kvintett som presenterar sig som hemmafestjazzens apostlar. Bandets tidlösa, hammond-drivna blandning av jazz, soul och rock’n’roll skapar en hypnotiskt dansant sväng.


The 21th Funky Elephant Festival 9.–11.4.2015